Lukupiiri – näkökulmia taiteeseen
Lukupiirin ensimmäinen tapaaminen oli Tyrnävän kirjastossa (Meijerikatu 3) maanantaina 19.10. Silloin keskustelimme kirjoista Eläin joka siis olen, Vihreä päänsärky ja Kasvien elämä.
Koronatilanteesta johtuen Täyttymyksen toinen lukupiiri, teoksena Alva Noën Omituisia työkaluja, pidettiin vasta 25.3.
Kolmas lukupiiri on 20.5. klo 17.30 ja silloin käsitellään Antti Salmisen kirirjoittamaa kirjaa Kokeellisuudesta.
Lukupiiri on ajatusten kasvualusta ja koeviljelmä, jossa voimme niin työryhmänä ja yhdessä piirin osallistujien kanssa kuin myös itse kukin suhteessa omaan työskentelyymme ikään kuin koulia ajatteluamme: liittää vanhoihin ja itsellemme läheisiin juttuihin otollisilta vaikuttavia tai yllättäviä uusia osasia, ja katsoa, mitä näistä yhdistelmistä versoo ja kasvaa.
Lukupiiriin liittyy olennaisesti blogisivut. Tämän aloitussivun lisäksi jokaisella kirjalla on oma sivunsa. Sieltä löydät alustuksen ja tietoja kirjasta keskustelua kirjan herättämistä ajatuksista. Voit osallistua keskusteluun, vaikka et olisi lukenut kirjaa.

Lukupiirissä käsiteltäviä kirjoja
Jacques Derrida – Eläin joka siis olen
suomentanut Anna Tuomikoski
Tutkijaliitto 2019
Yrjö Sepänmaa – Vihreä päänsärky
Maahenki Oy 2017
Emanuele Coccia – Kasvien elämä
Sekoittumisen metafysiikka
suomentanut Jussi Palmusaari
Tutkijaliitto 2020
Antti Salminen – Kokeellisuudesta
Historiallisesta avantgardesta jälkifossiiliseen elämään
Osuuskunta Poesia, Helsinki 2015
Alva Noë – Omituisia työkaluja
Taide ja ihmisluonto
Suomentanut Tapani Kilpeläinen
niin&näin, Tampere 2019
